perjantai 14. kesäkuuta 2013

Takaisin kentälle...

Ehkä pöly on hieman laskeutunut ja mä taas saan intoa jatkaa tätä blogia. No se jää nähtäväksi. Kuitenkin nyt tuli taas joku himo kirjoittaa näin yöllä.

Viime viikolla oltiin tiistaina Jennikan valmennuksessa. Mims oli silloin aika hyvä ja rauhallinen, mutta hieman kankea vasemalle. Kuitenkin intoa siltä löytyi eikä pieni kankeus vaivannut.
1. harjoituksena tehtiin jumppa harjoitusta C-L lävistäjällä. 1. väli oli innari (in and out), eli ei tule yhtään laukkaa vaan suoraan alastulon jälkeen ponnistus uudelle esteelle. 2. esteen jälkeen 1 laukan väli 3.esteeelle. (kuva 1) Se tultiin aina vuorotellen joko oikealta tai vasemmalta ja aina estelinjan läkeen päädyssä lähdettiin vastakkaiseen suuntaan kuin mistä oltiin tultu, joten suunta vaihtui koko ajan. Pysyi ponillakin mielenkiinto.
2. harjoituksessa Tultiin sarjan vipaa pystyä jokaisesta neljästä suunnasta vinossa. (kuva 2) Mims ei meinanutkaan kieltää sille harjoituksen aikana kertaakaan. Kai silloin mä sain sen suoristettua.
3. harjoituksessa tultiin pientä normi rataa. (kuva 3) Tultiin ensin innari sarja, sen jälkeen vinohyppy vasemmalta josta kaarrettiin pystylle, josta jatkettiin vasemmassa kierroksessa taas vinohyppyyn, jonka jälkeen kaarto oikealle okserille. Mimssillä ei ollut ongelmia perusesteiden kanssa ollenkaa, mutta muutaman radan aikana se kielsi 2 kertaa vinohypyssä, kun suoristus jäi vajaaksi, jolloin neiti päätti olla hyppäämättä. Muuten radat sujuivat hyvin, eikä poni sen kummemmin kyttäilyt portteja tms.
4. harjoituksessa tehtiin uusintarata harjoitusta, eli mahd. nopeat käännökset. (kuva 4) Tultiin ensin oikeassa kierroksessa vinohyppy jonka jälkeen kaarto nopeasti vasemmalle kohti pystyä. Sen jälkeen vasemmasta kierroksesta vinohyppy, minkä jälkeen nopea käännös oikealle kohti okseria. Ensimmäisessä uusintaharjoituksessa ei oikeastaan ollut muuta ongelmaa, kun että okserille kääntyessä en saanut suoristettua, minkä seurauksena Mims päätti kieltää, kun tuli sitten huonoon paikkaan. Ihan hyvä tietää, että sillä on vielä itsesuojeluvaisto tallessa. Toisella kerralla ei enään okserikaan tuottanut ongelmia, kun keskityin todella paljon suosristamiseen.
Kaiken kaikkiaan Mims oli oikein loistava. Parin kuskin mokan takia tuli pari kieltoa, mutta Mims etenee nyt aivan erilailla, kuin ennen.

Harjoitukset:
                                                                                 
kuva 1
 
kuva 2
kuva3
kuva4


 

 
Sitten viime viikkoon. Liikutin Mimssin viimeviikolla pääasiassa itse. Keskityin tosi tarkasti koulussa asettamiseen ja pohkeisiin. Mulla, kun pohkeet ei meinaa ollenkaa löytää paikkaansa sieltä edestä, vaan ne luistaa taakse päin. Yritys on kova parantaa tätä virhettä, koska en saa kunnolla sisäpohjetta läpi tämän takia :/ Lisäksi oon paljon tehnyt laukassa pitkiä pätkiä nyt, kun se on saanut kunnolla lihaksia niin se jaksaa kantaa itseänsä paaljon paremmin (silloin kun se ei kuumu, silloin se vaan heittää ranttaliksi ja juoksee alta :D) ja sen tasapainokin on kehittynyt paljon. Toki vasen kierros on vielä paljon hankalampi, kuin oikea, mutta sekin on jo huomattavasti parempi. Mimssistä huomaa esteilläkin nämä erot. se on paljon tasapainoisempi ja sen hyppytyyli on muuttunut, valmentajakin on huomannut sen. Se ei enään tee niin paljon selättömiä hyppyjä ja se ponnistaa nyt paremmin. Mutta vielä on paljon töitä tehtävänä.


Jaksattekohan te enään lukea ;) paljon asiaa on jäänyt parin viikon ajalta kertomatta. Ollaan nyt menossa viikonloppuna Alavudelle kisoihin joten oltiin tänä tiistaina jälleen treenamassa Jennikan opissa..

Mims oli alkuun todella hankala, mä en oikeen tiiä oliko sillä oikea kylki jotenkin jumissa, kun sen vasen laukka ei pyörinyt kunnolla ja se ei yhtään halunnut taipua sinne päin vaan punki sisälapaa ryminällä pääty-ympyrän keskelle. Valehtelematta varmaan puolituntia hinkattiin sitä, että saatiin se toimimaan. No onneksi se lopulta sitten rupes toimimaan paremmin, toki olisi se parempikin vielä voinut olla, mutta päätettiin kokeilla jos hypyt vähän avais sitten sitä.

1. harjoituksessa tultiin koko kentän mittaisella kahdeksikolla jumppa esteitä (kuva 1) Tultiin aluksi halkaisijalla olevalle yksittäiselle pystylle ravissa, minkä jälkeen jatkettiin toiselle halkaisijalle 2 esteen sarjalle, missä oli edessä puomi ja keskellä puomi. No se etu puomi koituikin kohtaloksi, kun Mims päätti hypätä sen takaa valtavalla loikalla. :D kyllä katsomossa naurettiin Mimssin oveluuksille.
2. harjoituksessa tultiin kaareva linja (kuva 2) väli oli tarkoitettu tultavaksi 4, mutta Mims oli tänään sen verran rauhallisempi niin tultiin 5, mikä oli ihan hyvä päätös, ettei tarvii lähtee ajamaan sitä esteelle, kun silloin on vaarana, että se päättää olla hyppäämättä.
3. harjoituksessa tultiin pientä rataa (kuva 3) Mims oli ilmeisesti sen verran laiskalla päällä ja vasen kierroksen laukka ei oikein sujunut, joten ensimmäisellä lähestymis yrityksellä tuli kielto, sillä vain yksinkertaisesti loppui vauhti  (uskomatonta mutta totta :D) No uusi lähestyminen, itse olin jo paljon terävämpi, kun sain ponilta pienen huomautuksen, että muistappas ratsastaa. Muuten rata oli suht hanskassa, mutta okserille tuli pari hassua lähestymistä ja puomit lensi. Muuten ei kummempia :P
Lopuks hypättiin muutaman esteen alustuksella 90cm okseria (kuva 4), eikä mitään ongelmia ollut, se tuli sen aika helpostikkin. Ilmeisesti ponnuvoima parantunut lihasten myötä, niin paljon, että ponin on helpompi hypätä taas isompia.
Hyvällä ja luottavaisella mielellä saa lähteä kisoihin sunnuntaina. Ensin käydään vaa provinssi rockis rokkaamas ja sit ollaan valmiita ;)

kuva 1
kuva 2


kuva 3
kuva 4



Vielä loppuun sen verran, että Mims on päässyt aloittamaan nyt laidun kauden ja vielä saanut ystävän laitumelle!! Mims on oikeen rakastunut Makeen, mutta no onnellinen se ainakin on. Viime kesänä se joutui olemaan yksin, mutta onneksi nyt löydettiin sille kaveri jonka kanssa temmeltää koko kesä :)

Kuva tulee pian

2 kommenttia:

  1. Teidän meno näyttää paljon paremmalta kin ennen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aijaa.. töitä on yritetty tehdä :) kiitoksia :)

      Poista

Auta minua parantamaan blogiani, joten risut ja ruusut tervetulleita! Kiitos kommentistasi!