lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kevyttä liikutusta

Mentiin tänään mun kaverin Lotan kanssa liikuttamaan Mimssiä. Se ootti tarhassa vähän kummastuneen näköisenä, että joko mun pitää tulla sisälle. Tallissa annoin sille homeopaattisia pilleripalloja sekä aconitumia. Siinä varustellessa noin vartti pillereiden annon jälkeen se taas rupesi haukottelemaan oikein kunnolla ja moneen otteeseen. Selvästi aineet vaikuttaa ;)

Mentiin maneesiin ratsastamaan. Menin ensin alkukäynnit ja ravit ja sitten oli Lotan vuoro kiivetä selkään. No siitäkös Mims innostui. Ei oo kauheesti tottunut sitten ratsastuskoulu aikojen jälkeen, että kukaan muu kiipiää selkään. No siinä se alkuhörskötysten jälkeen jo rupes kuuntelemaan. Sitten taas pilotin vaihto. Nousin selkään ja nostelin molempii suuntiin laukat. Mims rupesi laukkojen jälkeen antamaan kunnolla periksi, kun laukan jälkeen yski kaikki limat pois. Henkikin rupesi kulkemaan aivan eri tavalla. No sitten Lotta vielä lopuksi ravaili ja meni loppukäynnit. Kaiken kaikkiaan aika kevyesti mentiin, kun poni on vielä toipumiskunnossa, mutta selvästi vähemmän yskii jo, eikä tule enään yskäkohtauksia missä tuntuu, että poni luhistuu alle.

Katsotaan nyt päivä kerrallaan miten Mims toipuu, mutta toivottavasti pian päästään palaamaan taas normi rutiineihin sekä valmennuksiin. Tällä hetkellä kumminkin pitää ottaa vielä rauhallisesti.

Muutamia kuvia vielä tähän loppuun, kun vihdoin sain samalla kuvaajan paikalle ;)

















11 kommenttia:

  1. YSKII= SAIRAS PONI!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä ei ole kuumetta. Luultavimmin johtuu rokotteesta minkä viime viikolla sai lukee aiemmissa teksteissä. Kyllä mulla on sen verran omaa kokemusta, että en rasittaisi sairaana olevaa ponia, en ole mikään raakalainen :)

      Poista
    2. Yskä on aina = sairas.

      Poista
    3. Yskithän säkin välillä etkä ole sairas. Sama pätee hevosiin. Mims on täysin terve ja huomaa että menen kevyesti, eli en siis rällää missään valmennuksissa. Odotan että se toipuu rokotteen tuomasta yskästä :) Ja huomaa sekin, että ei Mims koko ajan yski vain välillä, eli ei edes koko ajan köhi. Kyllä minä huolen omasta ponistani pidän, että sen terveyttä ei vaaranneta :)

      Poista
  2. http://www.hyvinkaanhevossairaala.fi/fi-fi/suomeksi/tietosarja/yskiv%C3%A4hevonen.aspx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/elainten_terveys_ja_elaintaudit/rokoteneuvonta/rokotusten_haittavaikutukset/ <-- mutta lueppas tuolta taulukosta kohdasta hevonen että myös rokotteen sivuoireena on yskä.. Joten tässä tapauksessa Mimssillä on vain jälkioireita rokotuksesta.

      Poista
  3. Yskithän säkin välillä etkä ole sairas. Sama pätee hevosiin.

    VÄÄRÄ VASTAUS!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole. yskiminen voi johtua myös jos ruokaa on jäänyt kurkkuun ja sielä se ärsyttää, jonka jälkeen kyseinen kohta voi olla ärsyyntyny jopa 4 päivää. Ja tuossa tapauksessa et ole sairas :)

      Poista
    2. + Yskiminen voi johtua esim. pölyisestä/huonosta ilmasta. Eikä poni ole edelleenkään sairas.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Edelleenkin rakkaat Anonyymit Ponillani on vain sivuoireita rokotteesta :) Kuten jo aikaisemmin tuonne linkkasin. Lisäksi valmentajani ja eläinlääkärini ovat todenneet kyseisen asian ja sanoneet, että ponin pitää liikkua jottei lima juutu paikoilleen. Viimeksi siitä seurasi 2kk liikutus kielto kun lima oli jämähtänyt keuhkoihin. Joten asiantuntijoita kuunnellen liikutan poniani kevyesti ja uskon kyllä enemmän eläinlääkäriä siinä asiassa, että ponini ei ole sairas enkä teitä ruudun takaa huutelijoita :)

      Poista

Auta minua parantamaan blogiani, joten risut ja ruusut tervetulleita! Kiitos kommentistasi!