keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kisapostaus: Alavus 16.6 & Kurikka 19.6

Kuten otsikkokin jo vähän vihjaa, niin ollaan tällä välillä oltu kahdissakin estekilpailuissa. Ensin alavudella Alue-este kisoissa, joissa hypättiin vain 80cm (2B eli alueluokka), ja sitten Kurikassa seuraestekilpailuissa, jossa taas sitten hypättiin 70cm (lk.1) ja 80cm (lk.2) Mims oli molemmissa kisoissa todella hyvän oloinen. Tässä pieni erittely kisoista + kuvia ja videot.

Sunnuntai aamuna Startattii Alavutta kohti. Sikäli huonosti, että vasta yön tunneilla saavuin provinssi rockista, mutta ei se menoa haitannut. Mentiin tallille siinä 8 aikaan. Pakattiin auto lähtöä varten ja ponit autoon ja eikun kohti Alavutta n. klo 9. Nukuin autossa pienet tirsat, mutta ei siinä paljon kerinnyt nukkua, kun jännitti jo kisat.

Saavuttiin paikalle noin klo 10, milloin oli kisat jo hyvässä vauhdissa (alueluokkia ennen rats. kaksi seura luokkaa) Mentiin siinä sitten heti näyttämään rokotustodistuksia yms. ja ruvettiin kattoon, että kenttä oli kuin iso vesilammikko, ja se näytti todella liukkaalta. No siinä hieman tuumailtiin ja päätettiin, että jos uusintaan päästään se pitää mennä rauhassa ja isoilla teillä, koska muuten poni on kumossa heti ensimmäisessä kaarteessa. No hetkin tuumittua, mentiin laittamaan poni kuntoon. Mulla oli onneksi apuna mun kaveri Moona ja sit mun pikkusisko Inka, joka myös autteli toisen mukana olleen hevosen kanssa. Ja äiti tietenkin, mutta se pääsi tällä kertaa aika vähällä, kuvaus puuhiin se sitten joutuikin ;)

Kun poni oli saatu kuntoon, niin lähdettiin kohti verkka aluetta. Sitä ennen Mimssiä oltii kävelytetty, joten sain suoraan ruveta ravailemaan. Ravailtuani hetken otin laukkaa hieman, ja sitten Jennika saapuikin jo neuvomaan minua. Jennika laski verkka pystyä hieman, joten tulin ensin pystyn hieman pienenmpänä ja sitten se nostettiin siihen 80cm. Tulin sen pari kertaa. Mims tuli niille tosi hyvin, ehkä vähä hitaasti, mutta hypyt oli hyviä, eikä mitään helikoptereita. Sen jälkeen poni hetkeksi talutukseen ja rataantutustumaan. Noh siinä konkretisoitui ainakin, kuinka liukas pohja todellakin oli. Ratana se ei ollut kovin haastava, että aika helppoja teitä yms, mutta pohja toi haastetta. Radan käveltyämme nousin takaisin selkään ja menin takaisin verkka alueelle. Hyppäsin kerran pystyn ja noh. Okseri osoittautui todella haastavaksi. Mims ei varmaan koko verkan aikana suostunut siitä yli menemää... Meinasin jo heittää hanskat tiskiin. Yksi hyvä hyppy ja sitten riitti ja kohti rataa.

Radan alussa mielessäni pyöri jo kuvia, kuinka uin sielä rapakossa. Mutta sisuunnuin onneksi pillin vihellyksestä. Pieni ympyrä ennen lähtö linjaa ja sitten rata alkoi. 1. (pysty)  ja 2.(okseri) meni todella hyvin ilman mitään ongelmia. 3.na oli sarja jonka B.osa sitten tipahti, kun Mims ei mahdu poni väliin, joten tuli liian likelle ponnistuspaikka ja kops se tuli alas. 4(okseri) tuli taas hyvin ja samoin loput esteet (5.6.7 ja .8) 5-6 välissä Mims sai jonkun spurtin ja meinas lähteä aivan toiselle esteelle, kuin olisi tarkoitus. Onneksi kerkesin kumminkin heti tajuamaan ponin ajatukset ja sain sen käännettyä onneksi oikealle esteelle. 7. ja 8. tuli sitten jo taas todella hyvin. Radan lopputuloksena siis 4vp (nopein 4 jeejee) Mutta toi pudotus jäi tosi paljon harmittamaan, kun oli tosi paljon tuplanollia mikä kertoo radan vaikeudesta ja me tiputetaan viä tommonen hölmö este, mutta toisaalta mä oon tosi tyytyväinen, koska se olisi radalla voinut kieltää pihalle, koska verkassa se oli niin huono. Eikun nokka kohti uusia haasteita!!! :)




Maanantain ja tiistaina mä sitten ratsastelin Mimssillä aika kevyesti koulua. Lähinnä taivuttelin ja venyttelin sitä, koska keskiviikkona taas mentäisiin. Mims oli todella hyvä molempiin suuntiin. Vasen oli ihan vähä huononmpi niin kuin aina, mutta selkeää eroa ei nyt näkynyt. Mutta perseen alle se ero tuntui.

Keskiviikkona eli eilen oltiin vuorostaan Kurikassa seuraestekisoissa. Äiti ei päässyt lähtemään mukaan, joten Isä lähti kuskiksi ja Moona mulle avuksi. Vielä keskiviikko päivänä kyydin varmuus ei ollut vielä varmaa, mutta päästiin, kuin päästiinkin matkaan. Startattiin Moonan kanssa meiltä n. klo 16. Tallilla oltiin siinä puol 5 aikoihin. Ruvettiin pakkaamaan kamoja autoon, kun isä saapui pihaan. Laitettiin heinät traileriin ja poni mukaan matkaan. Startattiin kohti Kurikkaa n. klo 17.

Saavuttiin Kurikkaan n. klo 17.40. Kävin ilmoittautumassa ja katsomassa radan. Huh. molemmat radat samoja, pääsimpäs helpolla. N. klo 17.45 alko rataan tututstuminen. jäätettiin poni vielä autoon ja menin rataan tutustumaan Moonan kanssa. Rata oli melko simppeli ei mitään ihmeellisiä kurveja tms. Ja uusintakin oli meille todella eduksi, kun oli pitkiä lähestymisiä jolloin Mims saa vauhtia, eikä tarvi nysvätä pieniä kaarteita. 1lk. kuului siis 50,60 ja 70cm, joten olin ihan loppupäässä luokkaa.

Poni pysyi trailerissa koko 50cm ja osan 60cm.stä trailerissa. n. puolessa välissä 60cm mentiin ottaan poni pois ja laittamaan varusteet niskaan. Moona kävelytti sitä vielä hiukan, kun opastin isää kameran käytössä ja katsoin pari rataa vielä, ja seurasin kuinka saa uusinnassa mahd. pienet tiet. Sitten kiipesin ponin selkään ja menin verkka alueelle. Otin ensin ravia molempiin suuntiin. Mims oli hieman tahmea, mutta kyllä se sitten vertistyi, kun otettiin laukkaa. Laukassa se ei kiihtynyt, vaikka oli muita ympärillä, ja se taipui hyvin. Tulin sitten pari kertaa ristikon ja pystyn. Pystylle se ei saanut kovin hyvää ponnistus paikkaa, joten hypyt oli vähän hassuja, mutta yli mentiin!! Kävin vielä okserin hyppäämässä kertaalleen. Se tuli hyvin, joten ei tarvinnut ponia enempää rasittaa, kun oli kuuma ja vielä pitää toinenkin luokka mennä.

Menin ensin valmistautumaan radan reunalle ja käveleskelin ja kertasin radan, kun kuulutettiin minun vuoroni, otin laukka ympyrän tervehdin tuomaria ja kohti ensimmäistä estettä. Alku rata sujui todella hyvin. Mims oli hieman tahmea ja sitten 5 tuli vähän hassu hyppy, mutta puhtaasti yli vaikka hieman kolisikin uhkaavasti, 6 ja 7 puhtaasti joten kohti uusintaa (suora uusinta) 7.lta 8.lle oli pitkä suora, joten sain Kerättyä hieman vauhtia ja 8.lta heti suora kaarre 9.lle sitten loiva mutka 10.lle ja hanat auki ja pieni mutka 11. Huhhuh kuskikaan meinnanu pysyä mukana, kun poni paahtoi tuhatta ja sataa. Mutta hyvä Mims oli. Nyt siinä näkyi se palava halu mennä lujaa ja ylitte, mikä ei oo näkyny sitte no en ees muista koska viimeksi. No pienet ravit vielä verkka alueella ja sitten Moona kävelytti sitä vielä hetken.













Katoin loppu radan  radat vielä ja sitten odoteltiin palkintojen jakoa. No tulokset tuli, ja mut kuulutettiin palkintojen jakoon kolmantena. Ensimmäisenä ollut oli toinenkin, eli se sai siis tuplavoiton, no ei se meitä vauhdis voittanu, mutta sen ponista löytyi parempi ohjattavuus, niin se sai paljon pienemmät tiet vipalle, kuin mitä me. Pienestä se on kiinni.

No kun palkinnot oli jaettu, niin menin verkkaamaan 80cm varten. Otin yhdet hypyt kaikille kolmelle esteelle. (ristikko, pysty ja okseri) Oli niin kuuma, niin en ponia enempää rasittanut. Olin aika alkupäässä luokkaa, joten pian tulikin jo meidän vuoro.

Otin pitkän lähestymisen tein ison ympyrän, tervehdin tuomaria, ja aloitin suorituksen. 1, 2. ja 3. meni todella hyvin. 4. tultiin hieman likelle ja kuumuus alkoi painaa kaviota, joten puomi alas. 5. tuli yksi kielto, kun jännitin jo 6. estettä, mikä oli muuri. No unohdin ratsastaa siinä sitten. Uusi yritys paremmalla sisulla ja hyvin mentiin yli. Kuumuus edelleen painoi kavioissa ja 6. aika helposti alas. 7 tultiinkin puhtaasti. 12vp mutta ei vieläkään hylsyä ;) Pitää ens kisoihin katsoa lämpötilat ja miettiä kannattaako mennä 2 luokkaa. Kun eron huomasi jo verkassa, sen laukka ei ollut ollenkaan terävää vaan aika apaattista ja laamautunutta, mutta edelleenkin tyytyväinen olin poniin. Sekin taisteli vaikka tuskaista varmasti oli. Kultainen poni!♥





2. Kisat siis taas kierretty edelleenkin hyväksytysti kaikki. Paljon on opittu ja menty eteenpäin, mutta vieläkin tulee virheitä, mutta niitähän tulee aina. Niistä pitää ottaa vaan kaikki oppi irti ja tsempata seuraaviin kisoihin ja yrittää parantaa.

9 kommenttia:

  1. Kisojen tavoitehan on selventää missä mennään.Eikö se ole kiva,että tietää osaamistason ponin kanssa. Se on tällä hetkellä 70cm. Seuraavissa kisoissa kannattaa oikeasti ottaa vaan 1 lähtö ja nimenomaan tuo 80cm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen takia mä tykkäänkin kisata, saa tietää miten on kehittynyt ja aina on parannettavaa ensi kisoihin :) Joo no Mimssin sairastumisen jälkeen taso on laskenut ja kunto ei ole palannut vielä siihen pisteeseen, että kaksi rataa voisi mennä, ainakaan täysillä voimilla. Ennen meille 80cm oli niin helppo ja 90cm oli se vaikeampi, nyt on vaikea käsittää, että kaikki pitää rakentaa alusta taas, mutta eiköhän me vielä nousta täältä risukasasta :)

      Poista
  2. Katsoin videosi opettajan näkökulmasta. Ponisi etujalat ovat veltot, melkein jokahypyssä, joten kovin suuria tuo poni ei tule koskaan hypäämään. Mutta varmasti tekee sinut onnelliseksi jo tuossa 80cm korkeudessa :)Nätti pari ootte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varsinkin oikea etujalka :D Mulla olis tänne niin paljo kaikkia hauskoja kuvia lisättävänä missä se niitä roikottaa :P Mut joo oon hyväksyny sen asian, että ratana se tuskin tulee hyppään sitä 90cm enempää mitä ollaan kisattu, metrista pääsee yksittäisenä radan osana ylitte, mutta metrin radat varsinkin aluetasolla alkaa olla liikaa, mutta ei se mua haittaa on noita pikkuluokkiakin kiva vetää :)

      Poista
  3. Ootteko tulossa sunnuntaina kurikkaan kisoihin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ollaan tulossa :) Ootteko te tulossa? :)

      Poista
    2. Joo oon. Darlalla ja meen 90cm ja ehkä metriin jälkiilmona, riippuu fiiliksestä ysikympin jälkeen :)

      Poista
    3. Okei siellä siis nähdään! :) Onnea teille kisoihin! :)

      Poista

Auta minua parantamaan blogiani, joten risut ja ruusut tervetulleita! Kiitos kommentistasi!