tiistai 19. maaliskuuta 2013

Muutto ja muuta hässäkkää

Uudessa maneesissa (valmennuksesta)
En oo nyt ehtiny päivitellä kuulumisia kun muutettiin tossa perjantai illalla uuteen talliin, niin on vähä kiirettä pitänyt koko viikonlopun ajan, mutta nyt alkaa jo vähän rauhoittua tilanne. Aluks jänskätti, että kuinka Mims pärjää ekan yön sielä, mutta hyvin se oli mennyt. Se meni heti perjantaina illalla jo piehtaroimaan uudessa karsinassa, joten oli hieman helpompaa jättää se rauhottumaan sinne. Lauantaina ja sunnuntaina Mims oli vielä hieman levoton. Hoitaessa se koko ajan oli tosi valppaana, kun yleensä se vain nukkuu.

Jennikan valmennukses sunnuntaina se oli ihmeellisen reipas. Se kuumu aika paljon esteillä, sitä ennemmin se oli kuitenkin tosi rauhallinen. Jennikan valmennus meni muuten hyvin. Yks este oli sellainen mille se kielsi, mutta muuten se hyppäs tosi hyvällä innolla. Me harjoiteltiin teitä, ja erikoisesteitä näin kisoja varten. Niistä Mims ei oikeen mitään tuumannut, eikä se niille kieltänyt kertaakaan. Olin tosi tyytyväinen Mimssiin, sillä olisi se pahempikin voinut olla, koska se oli hieman stressaantunut tallin vaihdosta vielä sunnuntaina.

Eilen olin illalla sitten vääntämässä sillä koulua. Mims oli tosi tasainen ja paljon jo selvästi rauhallisempi. Hoitaessakin se jo vain nukkui, eikä enää ollut niin terävänä

Tänään vielä vääntämään koulua, niin loppuviikosta harjoitellaan sit viikonlopun kisoihin. Mennään alavudelle seuraeste kisoihin.

Muutama kuva vielä:
Uudessa tallissa, vähä ihmettelee, että mikäs on homman nimi

Terävä tytsy :)
Pakollinen yhteiskuva ;)


Ihan hönö :)♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Auta minua parantamaan blogiani, joten risut ja ruusut tervetulleita! Kiitos kommentistasi!