lauantai 24. elokuuta 2013

-Pienet kuulumiset-

Mims sai tänään uudet popot alle, jossa oli hokit nytten vihdoin ja kengittäjältä kuultiin hieman syitä, mitkä on voinut vaikuttaa ponin jalkavaivan syntymiseen. Ollaan taas asiassa hieman viisaampia.

Sitten muita kuulumisia.Ollaan nyt Mimssin kanssa kävelty jo pian yhteen menoon 2 ja puoli viikkoa ja alkaa nyt jo tuntua, että se on ponille ihan liikaa. Se koko ajan yrittää itse nostaa ravia ja laukkaa, kun on ilmeisesti hieman kyllästynyt ja energia alkaa kerääntymään. No sen mä arvasinkin. Onhan se luonteeltaan, kuumuva, energinen ja kärsimätön. Ihan niinkuin mä. No oon nyt muutamana päivänä käynyt sillä paljon lenkkejä meidän tallin läheisellä asfaltti tiellä. Ollaan tehty tunninkin lenkkejä. Se ei vieläkään onneksi reagoi jalkaa mitenkään. ei onnu ja ylimääräinen nestekin on jalasta jo hävinnyt. Nyt vain jatketaan kävelyä ja kylmäystä. Penetrolikin alkaa olla lopussa joten päästään pian siirtymään lämpölinimenttiin.

Tässä oli tällä kertaa meidän kuulumiset. Päivittelen lisää, kun jotain mainitsemisen arvoista tulee :)


7 kommenttia:

  1. Mitä kengittäjä sanoi? Mikä siinä on syynä? Ja miksi hokkikengät alle?

    VastaaPoista
  2. Kengittäjä vain löysi todennäköisen syyn, minkä vuoksi jalkaan on tullut tuo vamma. Hokki kengät siksi ettei liukastele, että ei vamma pahennu.

    VastaaPoista
  3. Kaikki väkirehut pois. Pelkät vitamiinit yms ruokinnalla. Myös pellava. Rauhoittaa kummasti, kun ei saa liikaa energiaa ruuasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no eipä oo mistä vähentää. se saa 1 ja puoli dl peace makeria ja puol dl kivennäisiä aamuin illoin. ja 1dl pellavaa sille syötetään mahan toiminnan takia, joten sitä ei olla pois jättämässä. Ja kyllä se muutakin tarvii kuin vaan heinää ja vitamiinia, koska käynnissä sillä saa työskennellä täys painoisesti.

      Poista
  4. Kovasti uusia ja kivoja postauksia odotellaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! mä oon ollu ihan syyskaamoksessa! Toki päivittelen tänne pian sairaslomalaisen kuulumisia muutamien kuvien kera! :)

      Poista
    2. Jee! Tosi tosi kivaa :)

      Poista

Auta minua parantamaan blogiani, joten risut ja ruusut tervetulleita! Kiitos kommentistasi!