sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Ilta ratsastusta
Mentii tos puoli 10 aikaan ratsastamaan. Mentiin ihan omassa pihassa koulua, ei lähetty toiselle tallille elämöimää enää tuohon aikaan. Mims oli niin ihanan kuuliainen, sekä ohjalle, että pohkeelle. Mentiin aluksi käynnissä, taivuttelua ja asettelua, kun poni oli saatu herkäksi pohkeelle, että ohjalle, niin otettii pohkeenväistö harjoitusta. Se on ollu aina Mimssille aika hankalaa, kun se meinaa koko ajan kuumua, kun pitää käyttää pohjetta, mutta silti neiti ei sais ravata. No, mutta tänään, Mims oli ihan eri poni. Se kuunteli koko ajan käskyjä, eikä meinannutkaan lähteä ravaamaan tai kipittämään eteenpäin. No, kun saatiin tämä homma toimimaan, aloin ratsastaa ravissa. Harjoiteltiin Mimssin kanssa aluksi taas oikeaa tahtia, ja sitten otettiin ravissa pohkeenväistöä. Mims meni ne tosi rauhallisesti, ei mitään ongelmaa. Mims oli rauhallisuuden perikuva. No nostettiin laukkoja eka käynnistä. Se nosti ne tosi hyvin ja rauhallisesti ja sain loppujen lopuksi vasemman pohkeenkin läpitte. Nostettiin myös laukat ihan paikaltaanki. Se on hyvää harjoitusta Mimssin hermoja ja kuuntelevaisuutta varten. No vasempaan kierrokseen ei mitään ongelmaa nosti hyvin paikaltaankin, mutta oikeaan oli hiukan vaikeuksia kun neiti ei meinannut malttaa odottaa, että ei vielä vaan sillon kun ratsastaja käskee, mutta kaiken kaikkiaan Mims oli aivan loistava! Hyvä Mims!♥
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Auta minua parantamaan blogiani, joten risut ja ruusut tervetulleita! Kiitos kommentistasi!