lauantai 2. kesäkuuta 2012

Huokaus..

Selvittii säikähdyksellä. Mims rupes yskimään toissapäivänä. Kerittiin jo säikähtää, että sillä on sama mikä viime syksynä. Se oli silloin saanut eräänlaisen infektion jonka vuoksi puhkesi yskä ja keuhkot oli täynnä limaa. Mims joutui silloin olemaan 1kk täysin liikuttamatta ja toisen kuukauden kevyellä liikutuksella. Se söi aika paljo meidän kehittymistä, joten nyt pelättiin, että sillä olisi sama ja jouduttaisiin samantien perumaan tämä kisakausi kokonaan. No säikähdyksellä päästiin. Mims luultavasti yski vain siitepölyn paljouden takia, sillä ne olivat olleet laitumella turva keltaisena siitepölystä. No eilen ja tänään olen käynyt ratsastamassa ja ei mitään. Ei ole yskäystäkään kuulunut. Ne siirrettiin nimittäin taas tarhaan, myös senkin vuoksi, että niitä vasta totutetaan laitumelle. Joten ei ole altistunut siitepölylle joten ei yski.

No mutta mitäs muutakaan, kuin hyvää kesäloman alkua teille!! Mä sain jo tänään todistuksen joten huomenna ei tarvitse enää mennä kouluun! :)

ja ihan oma ottama kuva on ei tarvi tulla valittaa kopioimisesta :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Auta minua parantamaan blogiani, joten risut ja ruusut tervetulleita! Kiitos kommentistasi!