lauantai 25. toukokuuta 2013

Vauhdikasta menoa Kurikassa!

Oli kyllä niin vauhdikas päivä, että en oikein tiedä mistä aloittaisin. Me herättiin tossa puol 7- 7 aikoihin ja lähettiin tallia kohti siinä noin puol 8 maissa. Jouduttiin kuitenkin palaamaan takaisin, kun omena mehu oli jäänyt jääkaappiin, enkä ollut muistanu sitä sieltä ottaa enään mukaan. Kun sen olin hakenut päästiin tallille ilman ongelmia.

Tallilla Mims oli onneksi saanut aamu ruuat jo, vaikka yleensä viikonloppuisin ne on jaettu vähän myöhemmin, mutta onneksi kävi näin hyvä tuuri. Hain ponin aitauksesta ja lastattiin se autoon. Sitten haettiin tallista vielä vesiämpäri ja vettä. Kaikki muu oli pakattu autoon jo eilen, joten ei kun matkaan. Matkalla ei juurikaan mitään suurempia ollut. Jännitti vain, että keritäänkö ajoissa, mutta kerittiinhän me.

Paikalle saavuttua otin heti paperit ja rahan kainaloon ja marssin kohti kansliaa. Kansliassa ilmoittauduin ja pysähdyin ulko-oven kohdalla katsomaan 3.luokan ratapiirrustusta. Rata vaikutti tosi simppeliltä, ei mitään erityisen vaikeita teitä, eikä radalla näkynyt mitenkään kamalan outoja esteitä. Siinä odotellessa katseltiin luokkaa 1. Voi että kun sielä oli ihana pieni tyttönen ihanan pikkuponin seljässä ja ne urheasti suoritti radan, tosin avustajan kanssa, mutta ei sillä ole väliä tyttö kiikkui kyydissä mallikkaasti.

Kun 2. luokka alkoi ruvettiin laittamaan ponia kuntoon. Onneksi se pestiin eilen oikein shampoolla, kaikki talven pölyt saivat kyytiä ja poni näytti harjaamattomanakin jo hyvltä, mutta ei kun harja käteen ja siistimään. Kun äiti ja Inka varusti ponia menin vielä kertaamaan rataa. Mutta juuri, kun rataan tutustuminen oli alkamassa pääsi joltakin ori irti. Joku kohtaus siinä tuli oriin ja yhden ruunan välillä. No ruuna päättikin sitten lähteä käpälämäkeen, ori siinä välissä kiinnostui jo jostain tammasta, mutta tamma heti kyllä uhitteli oriin kauemmas ja sitten se ori saatiinkin kiinni. Meitä lähtikin muutama likka pyydystämään ruunaa. Se ei millään meinannut antaa kiinni. Aina, kun pääsi lähelle, niin se singahti johonkin. Siinä hetken juostuaan se lähti melkoista laukkaa kohti tietä ja hyppäsi ojan yli ja siitä tien toiselle puolelle parkki alueelle jossa se sitten onneksi saatiin kiinni. Sitten vielä matkalla radalle päin näin, kun se samainen ori rupesi jotain temppuilemaan ja kiskaisi suitset päästään. Onneksi taluttaja kerkesi ottaa orin päästä kiinni ennen kuin se olisi lähtenyt lipettiin. Huhhuh tuli monta tilannetta kerrakseen :D . Tulipas juostua ruunan perässä alkuverkat, sitten vaan rataan tutustumaan. 

Rataan tutustumisen jälkeen menin verkkaamaan. Verkassa Mims meni alkuun tosi rauhallisesti, kun muita ei juurikaan vielä pyörinyt siinä, kun olivat ilmeisesti vielä rataan tutustumassa. Heti, kun muita saapui Mimssin kilpailuvietti alkoi toimia. Silti se ei ollut hallitsematon, pikemminkin siihen tuli kivaa virtaa. Verkka hypyt oli tosi hyviä, eikä se epäillyt yhtään, tai miettinyt, että mennäkkö vai eikö mennä?.

Tässä luokan 3. pohjapiirrustus. (anteeks mun paint taidot xD)



Radalla Mimssiin tuli taas hieman lisää virtaa, johtuen kai myös siitä, että mulla virtas andrenaliini ja pahasti. Johtui varmaan jännityksestä 3kk kisatauon jälkeen, joka sittemmin kääntyi innoksi. Perusrata meni hyvin ekat esteet (1-5.) sujuivat sulavasti eikä mitään ihmeempää. 6.este (okseri) hieman kolisi, mutta pysyi kannattimilla, myös 7. este puhtaasti ja suoraan kohti uusintaa. Uusinnan 1. meni hyvin ponin vauhdista huolimatta. Sen jälkeen väli uusinnan 2. meni hieman pitkäksi, kun kaarteessa poni punki ulkopohjetta vasten ja valui hieman ulos. Este kumminkin puhtaasti. 3. esteelle olikin jo hieman matkaa ja sitten äkkiä ongen koukku kurvi. Siinä Mims ei punkenut yhtään vasten päin vastoin sain sen aika hyvin sille. Myöskin se este puhtaasti ja kohti viimmeistä estettä. Tuli tiukka kurvi, mutta poni hoiti sen hienosti ja myös viimeinen este puhtaasti. Hieno MIMS!♥

Radan jälkeen äiti kävelytti Mimssiä. Join itse hieman siinä välissä, kun tuntui, että sokerit laski ja rupesi hieman heikottamaan. Siinä seurasin sitten loppu luokan ratsukot. Pian radan loputtua ruvettiin porukkaa kuuluttamaan palkintojen jakoon. Mun nimi sanottiin toisena, joten oletin siis, että olin 2. No palkintojen jaossa kumminkin selvisi, että olin jaetulla 1. sijalla, koska mun aikaa ei ollut jostain syystä saatu kellotettua. Näin puhtaan uusinnan suorittanut on automaattisesti 1. No harmitti hieman. Olisin ollut tyytyväisempi, jos ajan perusteella olisin ollut 2, kuin ansaitsematta 1. No mun mielestä luokan voitto on oikeesti oikeutettu Jennille ja Tintulle.!! Niin hienosti ne veti ja lujaa! Mutta olen kyllä myöskin tyytyväinen Mimssin esitykseen. Se oli ihan super.  Kunniakierroksella Mimssillä oli taas ripakopallinen hömppäenergiaa! :D

No palkintojen jaon jälkeen jälkeen alkoi luokan 4. (80cm) rataan tutustuminen. Äiti taas kävelytti Mimssiä sen ajan. Rata oli aika saman tapainen, kuin edellisessä luokassa, vain pari estettä oli vaihtanut paikkaa. Menin sen jälkeen verkkaamaan. Verkassa hyppäsin vain kerran pystyn ja okserin, koska oli niin lämmin päivä ettei ponia raaskinut enään rasittaa liikaa. Verkka hypyt meni hyvin. Vähän se okserin alla olevia palikoita vahta, mutta yli meni kumminkin, ilman sen suurempia ongelmia.
Tässä 4.luokan pohjapiirrustus.

Radalla huomasi heti alkuun, että Mimssissä oli paljon enemmän virtaa tässä jälkimmäisessä luokassa, tai sanotaan näin, että se kuumui enemmän. Ensimmäiselle esteelle otin turhaa kiinni ja se valahtikin sitten hieman lössöksi ja jalka kopsaisi okserin takapuomin alas. Toiselle esteelle itse ratsastin paremmin, kun tajusin, että minkä virheen minä taas tein. Loppurata meni tosi hyvin ja puhtaasti. Joku vissiin kolahti olisikohan 7, mutta niitä ei lasketa ;) Loppujen lopuksi olin ihan hirmu tyytyväinen Mimssin suoritukseen, oma mokani jäi harmittamaan, mutta ensi kerralla varmasti muistan ratsastaa heti ekasta esteestä asti. ja mikä parasta EI YHTÄÄN KIELTOA koko päivänä. Verkassa, radalla, ei missään! Tästä jatketaan hyvillä mielin kohti seuraavia kisoja :)

Katottiin vielä mun radan jälkeen loppu luokka ja sitten lastattiin poni traileriin ja kohti kotia! Kiitos Kurikan ratsastajille hyvin järjestetyistä kisoista! Pienistä sydämmen tykytyksistä huolimatta oli hurjan kiva kisapäivä!

Oho tulipas tästä romaani toivottavasti jaksoitte lukea. :)



perjantai 24. toukokuuta 2013

Huominen jännittää!

Mulla on perhosia vatsassa ainakin tuhansia. Mua ei oo koskaan ennemmin jännittäny kisat yhtä paljon, johtuu kai siitä, että ei olla 3kk startattu yksiäkään kisoja Mimssin yskimisen takia. Nyt kuitenkin, kun poni on taas kunnossa niin alkaa tää kisa ruljanssi, mitä mulla on ollu ihan hirveen ikävä. Kisoissa saa testata omaa tasoaan ja sielä sen näkee helpommin, kun kotona treeneissä.

Hypätään huomenna näin alku suunnitelmien mukaan 2 luokkaa. Luokka 3. 60-70cm ja luokka 4. 80cm. Päätin ottaa ton pienen nyt alle, koska siinä se voi päästää alku pössötys energiat ja sitten 80cm keskitytään. Mutta jos huomenna on hirveen kuuma niin sitten pitää kattoa vähän uusiksi. Apua apua jännittää :3

Vielä muutama kisa kuva fiilistelyks :)

Viime vai toissa vuodelta Alavudelta (80cm tai 90cm)

Viime vuodelta Kurikasta (90cm)

Sitten vielä KIITOKSET jollekkin "ystävälliselle" HT.nettiläiselle, joka esiintyi minuna, ja levitti tietoa terveyden tilastani. Vaikka en ole sitä salaillut ystäviltäni ja tutuilta, niin en olisi sitä halunnut koko maailmalle jakaa. Minä en siis sitä kirjoittanut nimimerkkikään ei ollut omani. Toivon, että nyt asia jää unholaan, sain härötettyä kys. keskustelun, ja se poistettiin.


Vaikeaa!

Mä en tiedä, mulla ei ole kamalasti halua kirjoittaa tänne. Tuntuu siltä, että mitä ikinä mä tänne kirjoitankaan, niin aina on joku anonyymi, joka tahallaan haluaa pilata päivän tai tulla pätemään. Niin kuin mä olisin joku pikku tyttö ensimmäistä kertaa poninsa kanssa. Mä oon omistanu ton ponin jo reilun 2 ja puoli vuotta. Enköhän mä itse tiedä milloin se on kipeä tai miten mun sen kanssa pitäisi toimia. Ja kyllä vaikka minäkin joskus en tietäisi jotain, niin minulla on suuri tuki verkosto ympärillä, jotka auttavat mua patti tilanteessa. Oikeesti te joilla ei ole omaa hevosta, ette voi tietää kuinka pahalta tuntuu, kun omaa ponia mollataan. Varsinkin, kun mun poni on mulle niin rakas, ja mä oon sen lähinnä tunne pohjalta ottanut. Olsin mäkin silloin saanut valita minkä tahansa ponin, mutta en halunnut mitään muuta. Enkä halua vieläkää.
Anteeksi tämä kamala purkaus. Pisti vaan ärsyttään, kun aina tullaan valittaan joko ponin hyppytyylistä tai muusta, tai sitten pitää tulla pätemään mulle kilpailukutsuista, mitkä minä jo monta vuotta kisanneena osaan kyllä katsoa. Ei tarvitse tulla pilaamaan toisten päivää, jos oma päivä menee paskasti kiitos!! Ärsyttää vielä sekin, ettei nimellä voi kommentoida vaan juuri anona ja sitten, kun vastaan tullaan tuola niin ei uskalleta päin naamaa sanoa! Totuus on, että teistä oikein kukaan ei oikeastaan tiedä mun elämästä mitään muuta kuin hevoselämän, joten älkää tulko kommentoimaan mitään mistä ette tiedä! Kieltoihin ja takapakkiin on ihan syynsä.

Mun ponissa ei oo mitään vikaa. Se vika on teidän päässänne!
Noin nyt tunteen purkauksesta vähän mukavimpiin asioihin :)

Kuten huomaatte blogi on saanut uuden ilmeen! Banneri on luultavastikkin vain väliaikainen, kun harjoittelen nyt Corel paint shop pro x4 käyttöä. Mutta mitä pidätte siitä? Miten sitä voisi parantaa? Oliko kenties entinen parempi?  pistäkääs palautetta tulemaan :)

Mä itse ratsastin eilen Mimssillä koulua maneesissa, kun pihalla hieman tuuli. Mulla oli kerrankin mun kaveri kuvaamassa. Joten kuvia tulee tähän. Toki osa on hieman heilahtaneita, kiitos minun rakkaan järkkärini, jolla ei ole kaikki muumit kotona. Valittaa koko ajan kaiken lisäks jotain erroria. No mut se siitä aiheesta. Mims oli eilen jopa laiska. Sitä sai potkia ihan koko ajan eteenpäin, kun ei sen moottori toiminut yhtään itte. Helteet tekee siis tehtävänsä. Mutta toisaalta se hyvä puoli oli, että Mimsin sai rentoutumaan paljon helpommin. Lisäksi sitä pystyi tosi hyvin ratsastamaan pelkällä kolmipalalla. Otin sillä aika paljon laukkoja, kun inkalla oli tänään sen kanssa koulutunti, ettei sillä tänään olisi ollut niin hirveästi energiaa. Hyvin se meni koko ajan ja kuunteli, eiköhän se tuosta taas ala toimimaan :)







Ollaan nyt syötetty Mimssille muutamana päivänä totutteluksi heinää aina noin 5-10min aluksi ja sitten 20min. Kyllä se sitten rakastaakin ruokaa :D

hömppä♥



tiistai 21. toukokuuta 2013

Kisakalenteria kuntohon.

Nyt, kun Mimssiltä on loppunut douping- aika, niin mä päätin nyt sit kattella kisat jo valmiiksi. Kohteena olis heti ensi viikonloppuna seurakisat Kurikassa. Mä vaan nyt pähkäilen, että kannattaako mun hypätä vaan pellä 80cm, vai pitäiskö meidän hypätä alle se 70cm. Ei mua muuten mietitytä hypätä kahta luokkaa, mutta kun Mimssillä ei olla oltu pitkään kisoissa ja en tiedä jaksaako se kahta luokkaa varsinkin, jos on kova helle. Toisaalta olis hyvä hypätä toinen luokka alle, kun ei olla oltu kisoissa 3kk, että sais vähän tuntumaa ennen kuin hyppää 80cm. Mitä mieltä te olette? ( ja vain asiallisia kommentteja kiitos!)

Sitten viime päivien tapahtumiin.

Sunnuntaina Mims kenkitettiin uudelleen ja raspattiin.
Kaviot oli jo kasvanu sen verran, että mä huomaan, kun ne on vähäkin liian pitkät, koska Mims rupee kompuroimaan oikeen etujalkansa kanssa, kun se vääntää sitä muutenkin kieroon, niin se on vielä helpompi huomata.Jätettiin sille kumminkin sellaiset kengät missä on hokeille reiät, että voi tarpeen vaatiessa jos nurmelle lähetää hyppään tai Niinisaloon maastoesteille, niin paukauttaa hokit jalkaan, ettei liukastuta.
Hienot uudet kengät!
Raspauksen tarpeen mä huomaan ite aina siitä, että Mims rupee olee hankalampi suusta, vaikka sillä olisi vain ihan minipienet piikit. Se vaan on jotenkin tosi herkkä, kun oon ratsastanu hepoilla joilla on ollu pahempiaki piikkejä suus, niin ei ne tuommoosia oo ollu. Ei sillä nytkään kovin isoja ollu, mut kumminkin hampaat täysin kuntoon. Onneksi sitä ei tarvitse raspauksen aikana enään rauhoittamaan.
Kamala häkkyrä sen suussa :(
Mims on onneks tosi rauhallinen tämmösissä tilanteissa, vaikka sen luonteen perusteella vois uskoa, että se pullikois vastaan tämmösissä, mutta eipä sillä ikinä oo näiden asioiden kanssa ongelmia ollu. Vähä se raspauksessa peruutti ja nojas taaksepäin, mutta ei se näyttänyt yhtään siltä, että se olis minnekkää lähteny huhtomaan.
Illalla Inka ratsasti vielä Mimssillä ilman satulaa.

Maanantaina eli eilen ooli Mimssillä vapaa päivä, kun seuraava olisi mennyt reilun viikon päähän, kun on valmennuksia, kisoja yms... Käytiin ostamassa sille ruokakaukalo tarhaan, kun se on nyt yöt sielä, niin saa ruuat sitten siihen helpommin laitettua, eikä se saa niitä hajalle toisin, kuin ämpäreitä. Ostettiin sille myös uus satulahuopa. Semmoinen söpön vaaleanpunainen. Sit ostin vielä itelle pinkin Horzen kisapaidan.

Tämännäköinen paita tuli ostettua.

Tämmonen ruokakippo ostettiin pihalle. Ei rikkoudu helposti.
 

Satulahuovasta tulee kuva jahka saan siitä otettua kuvan :)

Nyt pian pitäis suunnata kohti tallia. Tarkoituksena olisi ratsastaa aika rankasti tänään ja huomenna, koska Inkalla on sen kanssa yksityis koulutunti. Sen takia Mimssiltä pitää saada virta pois, että pikkukuski uskaltaa edes kiivetä sen selkään, mutta niista enempää sitten :)

Aurinkoisia kesäpäiviä terkuin Karo & Mims


sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kohti kisakenttiä jälleen...

Kuten otsikko kertoo, niin pian kutsuu kisakentät jälleen näin 3kk tauon jälkeen. Me ollaan tänäänkin oltu taas Jennikan valmennuksessa, ja Mims on jo enemmän kuin valmis kisoja varten. Siltä löytyy taas hyppy haluja ja ponista näkee nytten, kuinka se nauttii hyppäämisestä. Toisin kuin viime syksynä, siitä näki kuinka se ei enään yhtään ollut innoissaan siitä. Ehkä tää tauko on tehnyt ihan hyvää ja nyt, kun päästään taas kisoihin, niin uskon että Mimssin innokkuus näkyy tuloksissa. Se kun oikeasti on niin nopea, että jos kieltoja ja pudotuksia ei ole niin tuolla on mahdotonta olla sijoittumatta. Mutta sijoituksista viis, hyviä ratoja vaan nyt paljon alle ja kisakausi käyntiin!!!

Nyt sitten viime päivän treeneihin.

Torstaina mä ratsastin jo aika normaalisti, mutta laukkoja en ottanut, kun vain pari ympyrää per. suunta. Mims tuntu jo heti alkuun paljon paremmalta, kuin esimerkiksi viikko sitten. Hieronnasta on siis ollut hyötyä! Taivuttelin aluksi käynnissä eteenalas ympyröillä ja yritin mahdollisimman paljon keskittyä istuntaan ja pohkeeseen ja unohtaa ohjan vain siihen tuelle. Käynnissä onnistui tosi hyvin, mutta ravissa huomasin, että itsekkin jännityin, ja silloin mulla tulee reaktio, että kädellä alkaa tekemään paljon enemmän. Hetken keskityttyäni sain kuin sainkin käden rauhoittumaan ja niin myös poni rauhottui samalla. Laukassa mulla ei oo koulussa ollut niin hirveesti ongelmaa käden kanssa kuin ravissa. Laukat meni todella hyyvin itseasiassa nytten. Mims malttoi ja kuunteli tosi hyvin pidätteitä ja taipui paljon notkeammin nyt kun lihakset on hierottu ja luultavasti lihaspinteitä ei enään ole niin paljon, joten se voi kivuttomasti venyttää itseään. Se oli todella hyvä!

Oot mulle tärkee ja oot mulle rakas, sä oot mulle parasta!♥


Perjantaina Mims oli aika pitkälti samanlainen, kuin torstaina. Taipui tosi hyvin ja kuunteli. Se oli jopa paljon laiskempi, koska oli ollut koko päivän niin kamalan lämmintä ja silloin Mimssistä tulee laiska. Jouduin oikein todenteolla käyttämään pohjetta. Ei auttanut mua yhtään se, että olin juuri ennen tallille menoa kävellyt kotoa äiteen työpaikalle n. 6-7km. Oli pikkuisen jalat jo siinä vaiheessa kipiät. Noo ei voi mitään oli ainakin hyvää treeniä jaloille molemmat. Laukkojen jälkeen jostakin Mimssille ilmestyi virtaa jonkin verran, mutta senkin sai aika helposti kuriin. Kaiken päätteeksi mä rupesin jotain taiteilemaan sielä ponin seljässä (kuva) Onneks Mims on niin kiltti, ettei se välitä mun  toilailuista.

Kiltti poni ku ei nakkaa kuskia mäkee tuolta seljästä :D





Lauantaina eli tänään oltiin Mimssin kanssa Jennikan estevalmennuksessa. Mims oli kuuman päivän takia aluksi jopa hieman nihkeä, mutta kun esteitä ruvettiin menemään, niin löytyihän se Mimssin oma moottorikin sieltä! Me mentiin tosi paljon hankalia teitä ja nopeita käännöksiä. Ei niinkään isoja esteitä vaan semmosilla aika pienillä, että saan sen kontrolliin paremmin.
Se oli aluksi aika haastavaa kun mentiin harjoitusta nro 1. (kuvat alhaalla). Eli mentiin siis ensin normi suoralla puomit ja sitten ympyrä kavalettien yli ja sitten samalle suoralle linjalle takaisin ja suoraan jälkimmästen puomien yli. Mims ei ympyrällä meinannut kuunnella sisäpohjetta lainkaan vaan punki sisälle päin koko ajan. Harjoitus mentiin molemmista suunnista.
Harjoituksessa nro 2 oli aika nopeasti vastaan tuleva kaarre, vaikka aluksi katsoinkin etäisyyden olevan pitkä. No kun tultiin ekalta alas ja katsoin vasta 2 laukkaa esteen jälkeen toiselle esteelle, oltiinkin jo tsuikkastu ohitte. Siinä sitten naureskeltiin mun nukahdusta, mutta ei kun uusiksi matkaan. Kun katsoin heti alkuun jo toiselle esteelle oli lähestyminenkin helpompi toteuttaa. Tultiin myös tämä harjoitus molempiin suuntiin.  
Harjoitus nro 3 olikin sitten rata ja se olikin aikamoinen sokkelo. Ei sitä muuksi voi oikeen kuvata. Oli kyllä oikein ihme, että muistin edes koko radan :D Mims vähä pääsi kuumumaan radan puolivälissä, mutta kun sen sai taas hanskaan oli taas helmpompi jatkaa. Mims ei kieltänyt koko aikana kertaakaan, mikä oli kyllä jo sekin niin loistava juttu, ja kuten aiemmin tuola sanoin ylhäällä, että se nauttii taas hyppäämisestä :) 

Tässä harjoitukset: 

Harjoitus 1
Harjoitus 2

Harjoitus 3. (rata) numerot ovat niin, että numero on aina oikealla puolella hypättäessä. Toivottavasti saatte selvää :) 
 Tässä vielä video meidän menosta tänään: 



keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Auttakaa avutonta..

Tää bloggeri ei suostu lisäämään mitään kuvia, paitsi niitä mitä on jo blogissa.. Joten jos joku tietää miten saa toimimaan nii voisiko ystävällisesti auttaa tätä tekniikanepäihmelasta täällä ruudun toisella puolella? :D

Ratsastuksista sen verran, että mä ratsastin tänään Mimssilla ilman satulaa. Toki vain käyntiä ja ravia, koska poni hierottiin toissa päivänä niin huomenna saa taas vasta ratsastaa normaalisti. Se ei meinannut kuunnella yhtään, kun nyt on ollu 2 vapaa päivää, niin meinas neidilla kilahtaa pääkopassa. Noo meni se sitten lopuksi paremmin, ennen kuin jouduin luovuttamaan ponin Inkalle, kun menin lopuksi ravia ja Mims säikähti jotain ja ravin tahti muuttui korkeemmaksi niin mun vatsa heitti voltin ja tuntui että maha repesi. Sitte pikkupilotti jatkoi kuskin hommissa loppu käynnit :)



Lisätään nyt tähän joku aikaisemmin julkaistu kuva teitä piristämään, ettei aivan kuvattomia postauksi laiteta jatkuvasti :D

tiistai 14. toukokuuta 2013

Taivuttelua ja hierontaa.

Sunnuntaina mä ratsastin Mimssillä koulua. Mä ratsastin sitä paljon eteenalas tyylillä, jotta se venyttäisi selkälihaksiaan. Se alkukankeuden jälkeen rupes antamaan alaspäin enemmän, kun se vertyi. Mä en sillä sitten ruvennut muuta tekemään, vaan keskityin lähinnä, että se taipuu ja venyy, joten tein paljon voltteja ja pääty-ympyröitä. Ravissa se oli aluksi aika virkeä ja ei meinannut pysähtyä, vaan halusi paahtaa eteenpäin tuhatta ja sataa, mutta lopuksi se alkoi kuuntelemaan todella hyvin. Laukassa se oli jo heti alkuun rauhallinen ja leppoisa, eikä sitä hirveästi tarvinnut pidätellä.

Maanantaina, eli eilen, äiti hieroi Mimssin kokonaan läpitte. Ponin selkä oli hieman jumissa, joten ennen kisoja ja nyt, kun vasta viikonloppuna on seuraava valmennus, joten oli hyvä tauko hieroa.

Tänään Mimssillä oli hieronnan jälkeinen vapaa päivä. Käytiin kattomas sitä, siivoos karsina ja laittamassa sille ruoat. Ja tottakai mä en voinu vastustaa sen katsetta, kun se huomas, että rapistelin omena pussia, joten saihan se sitten semmoisenkin :P

Otettiin myös muutamia kuvia nytten, kun kerranki kamera mukana ja toiminnassa :)




Noin nyt sain kuvat lisättyä kiitos Lauran hyvien neuvojen! :)

lauantai 11. toukokuuta 2013

Lauantai aamun estevalmennusta

Tänään oltiin Mimssin kanssa sitten jälleen normi estevalmennuksessa, jonka Jennika meille piti. Lähettiin tallille siinä 9 aikaan aamulla, kun valmennus alkoi klo 10. Meinas olla taas pikkuisen hankala herätä, mutta pienen kiemurtelun jälkeen vaatteet kasaan ja tallille.

Tallille päästyä hain ponin heti tarhasta ja rupesin varustamaan sitä. Äiti ja Inka meni siivoamaan hetkeksi aikaa tarhaa. Mims vaikutti alkuun todella hitaalta, kun se käveli tarhasta talliin ja ajattelin heti, että o-ou. No kun talliin päästiin ja hain harjoja ja varusteita, niin rapisi siinä joku pussi. Johan poni heräs ja luuli koko ajan, että mulla oli sille jotain herkkuja. Lellitty kakara :3. Pienen tutkiskelun jälkeen poni totesi, että mitään ei löytynyt ja sain varustettua sen ilman, että se halusi olla joka jutussa mukana.

Sitten kohti maneesia. Äiti, Inka ja Jennika kantoi esteet maneesiin sillä välin, kun mä verkkasin Mimssiä. Mims oli alkuun tosi rauhallinen, mutta myös toosi kankea. Johtuu ehkä, kun huomasin, että sillä on alkanut jumiintua selkä, kun se oli laitettu torstaina ilman loimea pihalle ja kun sitten iltapäivällä rupesin satamaan niin se oli ollut sielä kylmässä märkänä. Onneksi kumminkin yksi tallin hevosen omistajista oli hakenut Mimssin sisälle huomattuaan asian ja laittanut sille loimia päälle siksi aikaa, että me saavuttaisiin. Äiti hieroo nyt sen sitten maanantaina, että ei yhtään enempää jumiinnu.

Päivän harjoitukset :


Harjoitus 1 ( molempiin suuntiin)
Harjoitus 2
Harjoitus 3
Harjoitus 4 (rata)


Mims oli ihan hirmu kivan oloinen, kun nostelin laukkoja. Se kuunteli tosi hyvin nyt pidätettä (oli pelhamit suussa), kun viime maastoestevalmennuksessa viisveisas pidätteistä, mutta nytten se toimi kuin ajatus. Kun olin saanut alkuverryteltyä niin Jennika ja muut oli saanut rakennettua radan ja alettiin heti hyppäämään mentiin aluksi pääty-ympyrällä kavaletti harjoittelua (Harjoitus 1) Mims kuunteli tosi hyvin apuja ja se taipui nyt enemmän sinne ympyrän kaarelle, eikä ajautunut ulkopuolelle.
Toinen harjoitus oli edelleen jumppamista ensin kavaletit ympyrällä ja sitten suoralla jumppasarja. Mims meinas aluksi kaahailla tuossa kavaletti ympyrän jälkeen, kun tultii suoralle, mutta antoi aika helposti kiinni sitten, eikä lähtenyt ryntsimään.
Kolmantena harjoituksena tultiin kaarevaa linjaa. Mims aluksi parilla ekalla kerralla tuli aika epätasaisesti, kun laukat ei kaarteessa vaihtunut tarpeeksi nopeaa, ja tuli ristilaukkaa esteelle. Ylitte mentiin, mutta puomit tipahti, kun hypyt oli hieman hassuja :3.
4. harjotuksena mentiin rataa. Rata oli vaikea. Siinä oli tosi paljon tarkkaavuutta vaativia teitä ja vauhti piti pitää kurissa, että saatiin kunnon lähestymiset esteille. Mims oli koko treenien ajan todella hyvä, nyt sillä on esteelle imua, mutta se ei kuumu kumminkaan liikaa. Eiköhän tää tästä lähde vauhtiin.

Tässä video meidän menosta tänään:



Me startataan loppukuusta Mimssin kanssa ensimmäiset kisat tauon jälkeen, kun kortisonista loppuu douping aika. Siihen asti treenaillaan ahkerasti ;)

perjantai 10. toukokuuta 2013

Maastoestetreenit ja tämän viikon tohinoita.

Sunnuntaina me oltiin Alavudella maastoestevalmennuksessa. Toisin kuin luulin, niin ei Jennika mua tällä kertaa valmentanut, vaan oltiin molemmat Jennikan kanssa Ollin valmennuksessa. Meidän lisäksi siinä oli vielä yksi ratsukko.

Mentiin lähinnä perusasioita, kun Jennika oli ensimmäistä kertaa kyseisellä hepallaan Alavudella maastoesteillä, mä pitkästä aikaa, enkä mä ole hirveästi ennemminkään mennyt ja ilmeisesti se yksi heppa oli aika nuori niin kaikille teki hyvää päästä ensin alkuun, eikä se haitannu mua yhtään, sillä Mims oli koko ajan ihan hirveän kuumuva. Laitoin sille pelhamit, mutta eipä se niilläkään pysähtynyt toivotulla tavalla :D Se oli niin innoissaan ja koko ajan meno päällä varsinkin, jos joku laukkasi edellä, eikä se päässyt ensimmäisenä. Hassu poni.

Hypyt meillä meni tällä kertaa nappiin aikalailla, mut muutama kielto tuli, kun tultiin ravissa, kun se ei siinä pysy niin tasaisena vaan yrittää kokoajan nostaa laukkaa, mutta laukassa, kun tultiin niin ei mitään ongelmia :) Mims kuumu välillä todella paljon, mut lopuks sain jo sen paremmin hanskaan, mutta töitä on vielä paljon.

Mims oli hyvä kun se käveli suoraan sinne vesihautaan ilman minkäänlaista kyttäämistä, mutta kun se tajusi yhtäkkiä olevansa vedessä, niin se oli ihan sen näkönen, että "IIK täälä on kylmää, miten mä tänne jouduin?" Se on ihan hassu.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen maastoestevalmennus pitkään aikaan, niin siihen nähden meni todella hyvin. Vauhtia pitäisi saada vähän pois, mutta ainakin sillä on nyt imu esteelle.

Täs vielä videota meidän harjoituksista:





Maanantaina en itse ratsastanut vaan Inka, koska minä ahkerana tyttönä putsailin talvivarusteita siihen kuntoon, että ne voi taas laittaa kaappiin odottamaan ensi talvea. Ihanaa nyt, nyt kun on taas kevyet kengät ja muut vaatteet päällä, niin vapautunutta ratsastaa, kun ei tarvitse olla michelin mieheksi pukeutuneena.

Tiistaina mä menin Mimssillä kuolaimettomilla suitsilla. Siis ihan oikeilla semmosilla, kun mua on alkanut oikeesti vaivaamaan, kun tuntuu, että koko ajan pitää laittaa rautaa lisää Mimssille suuhun, kun mun olkapäät ei tunnu kestävän yhtään sitä, että se painaa kädelle ja ryntäilee joka puolelle, joten oon tullu siihen tulokseen, että nyt ruvetaan ratsastamaan istunnalla ja pohkeella pääasiassa, että sille voi joskus haaveille tavallista kolmipalaa suuhun. Matka on vielä pitkä, mutta eiköhän me pikkuhiljaa molemmat opita.
 
Mims oli aluksi hieman ihmeissään, kun ei mitään ollut suussa, mutta käskyjä tuli. Käynti ja ravi onnistui lähes samalla tavalla, kuin normaalistikin, mutta laukassa oli hieman jarrut hukassa, ja poni päätti sitten testata ratsastajan vauhdin kestoa. Jatketaan harjoituksia.

Keskiviikkona mä menin taas kuolaimettomalla aluksi, mutta käynnin jälkeen totesin, että on turvallisempaa hakea kuolaimelliset, kun ponilla oli kiima (kuumuu) ja muitakin oli maneesissa. Se tuntui kuolaimella jo heti paljon helpommalta, kuin aikaisemmin. Pienikin työ näemmä tuottaa tulosta. Otin sillä pohkeenväistöä ja laukka ympyröitä ja poni toimi hyvin.

Torstaina eli tänään oltiin äidin kanssa aamusta pohjanmaan alueen ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskisoissa tuomareiden kirjureina. Oppi taas ihan hirveesti varsinkin, kun se mun  kanssa ollut tuomari paljon kertoi mulle siinä suorituksen aikana kaikkea miten se arvioi ja kysyi aina välillä, että "huomasitko miten se teki noin ja noin?" ja "Katso näetkö kun tuo istuu vinossa?" Tää kaikki opetti kyllä niin paljon taas uusia asioita, ja kyllä kiinnitän vastedes omassa ratsastuksessa huomiota noihin asioihin.
 
Mä en itse tänään Mimssiä ratsastanu vaan äiti ja Inka kävi sen tänään liikuttamassa, enkä ole vielä kerinnyt kyselemään mitä ne oli tänään tehnyt, joten en kykene nyt kertomaan mitä ne on tehnyt :)


Aurinkoista loppuviikkoa ♥: Karo ja Mims

perjantai 3. toukokuuta 2013

Maastoesteitä edessä.

Lähetään Sunnuntaina Jennikan kanssa hyppäämään maastoesteitä Alavudelle. Oltiin toissakesänä harjoittelemas sielä ja oli sillon jo tarkotus startata kenttää, mutta se sitten jäi, kun Mims sairastui ja koko viime vuosi meni takutessä kieltojen kanssa. Mutta nytten sunnuntaina siis suuntana Alavus ja toivottavasti päästään kesän aikana starttaamaan kenttä kisoissa ainakin kerran. Tuun sitten kertomaan kuinka meni.

Lisäksi kuten huomasittekin jo, tuola oikeassa ylä kulmassa on mainos jota painamalla pääsette, kilpailun ilmoitukseen ja puoliverisen prinssin blogiin. Kaikki siis vaan osallistumaan, ohjeet löydätte sivulta!

No pitääpäs nyt aamukankeuden jälkeen pukea ja lähteä tallille, kun on niin hieno ilma. Tuuli vaan saisi kadota, muuten on tosi lämmin :)

torstai 2. toukokuuta 2013

Kouluratsastusta miljoonan vuoden edestä..

Ollaan nyt Mimssin kanssa tänään ja eilen työstetty oikein kunnolla koulua. Hinkattu pienimpiäkin epäkohtia. Menty pohkeen väistöä, avoa ja sulkua. Mentiin eilen jopa etuosakäännöksiä. Mims on joutunut taipua ja venyä vähän joka suuntaan, mikä tekee tolle ponille kyllä äärettomän hyvää koska se on niin vino.. Vasemmas kierrokses se näkyy jä todella paljon. Lapa tulee sisälle koko ajan vaikka sille tekis mitä ja pää kääntyy ulospäin ja hyvä ettei turpaan tuu tikkuja maneesin kaiteesta. Hommaa hankaloittaa vielä lisäksi se, että mä joudun ratsastamaan sillä pelkällä kolmipalalla jossa on oliivi renkaat. Hieman haastavaa, kun on tottunut olympioihin, mutta ne oli liian kapeat ja uusia ei olla löydetty. Toki mä päätin, että koulua menen jatkossakin kevyemmillä kuolaimilla, mutta esteille laitan sitten olympian, koska muuten se ei pysyisi hanskassa radalla.

Viime kesän kouluvalmennuksesta


Mutta joo asiaan. Aloitan eilisestä. Mentiin Mimssin kanssa aluksi ulko kentällä, koska maneesi oli varattu ja vielä silloin näytti pihalla ihan kivalta. Kerkesin alkukäynnit mennä ja hieman ravissa asetella, kun maneesi vapautui päätin mennä sinne, koska pihalla oli hirveän kylmä tuuli ja olin itse juuri vasta tervehtynyt.
     Maneesiin päästyäni aloin tehdä ensin pohkeenväistöä, se sujui aikalailla ongelmitta jo, kun ollaan Mimssin kanssa treenattu muutama viikko sitä oikein kunnolla, kun yks päivä kokeilin sitä pitkästä aikaa ja tajusin kuinka paljon se huijaa. Se ei astunut askeltakaan ristiin, vaikka se tuntui siltä. Silti, peili kertoi totuuden. No nyt se menee jo huomattavasti paremmin, Mims astuu todella nätisti ristiin käynnissä ja ravissa. Laukassa emme ole vielä harjoitelleet, mutta kun Mimssin tasapaino paranee niin varmasti aloitetaan harjoittelu.
     Pohkeen väistön jälkeen otin suoralla uralla käynnissä avotaivutusta. Sen Mimssi osasi hyvin. Vielä oli hyvin muistissa, kun Mims on sitä paljon tehnyt ratsastuskouluaikoina. Kun avot oli menty, oli aika nostaa laukka. Mims oli todella kuuma laukassa aluksi, koska edellinen päivä oli ollut vapaapäivä. Sain tehdä ihan hirveästi töitä sen eteen, että Mims olisi kuunnellut pohkeita tai edes pidätteitä. Päätin antaa sen ottaa vähän reippaampaa laukkaa, että saa purkaa vähän energiaa. Sen jälkeen kokoaminen onnistui helpommin, ja Mimssin laukka oli hallittavissa. Jopa vasempaan kierrokseen Mims suostui taipumaan, kun yleensä laukassa sen pää viipottaa maneesin seinää vasten, kun se hakee tasapainoa.
    Otin sitten vielä loppuravit ja asettelin siinä. Sen jälkeen käynnit joissa testäsin hieman etuosa käännöksiä. Mims osasi ne vielä hetken kertaamisen jälkeen :) Sitten poni tallin kautta pääsikin takaisin tarhaan nauttimaan keväästä!

Viime kesän kouluvalkka



Tänään sitten jatkui meidän kouluvääntäminen, Mims oli tänään paljon rauhallisempi ja tasaisempi kuin eilen.
   Mentiin tänään aluksi pohkeenväistä lämpäksi, että saan pohkeet paremmin lävitse. Sitten tehtiin hieman avoa ja sulkua. Mims handlaa ne paljon paremmin kuin pohkeen väistön. Jotenki sen aivot toimii aivan erilailla siinä kuin hyvin yksinkertaisessa pohkeen väistössä.Vasempaan suuntaan oli vain paljon hankalampi taas, koska se oli aivan liian mutkalla :D toiseen suuntaan se oli kuin puuhalko. No paljon ollaan tehty taas semmoisia mitä ei olla hetkeen tehty, ehkä ne Mimssille löytyy sieltä aivojen perukoilta vielä jonakin päivänä. Tiedän, että se osaa, ollaanhan me niitä tehty jo cavallossa ja sen jälkeen kouluvalmennuksissa, nyt ne näytti vain olevan hukassa.
   Sen jälkeen otin laukkoja. Mims oli tänää jo suostuvaisempi asettumaan ja kokoamaan jo heti alussa. Mutta vauhtia löytyi enemmän. Se ei kuumunut. Kiihdytteli vaan. No pitkien laukkapätkien jälkeen se rupes toimimaan kuin ajatus. Parempaan päin ollaan siis menossa.
   Otin vielä loppu ravit asetellen ja sitten niin, että Mims sai hieman venyttää kaulaansa alaspäin. Sitten kun se tuntui hyvältä otin käyntiin. Kävelin ulkona maastossa loppukäynnit.
   Vein sen maastokäynnin jälkeen talliin. Laitoin Mimssille loimen hetkeksi jä elektrolyytit siksi aikaa, että äiti tulisi piikittämään Mimssiin vielä viimeisen kerran kortisonia. Nyt vain enään douping aika ja sitten kaikki on ohi. Mims ei enään yski ollenkaan, mikä on loistava juttu. Päästään kunnollla treenaamaan ja kisoihin.


 

Jostai estetunnilta
Päätin laittaa tänne vanhoja kouluun liittyviä kuvia ettei tulisi aivan kuvattomia postauksia koko ajan :) Kuvia rupee tulemaan lisää jahka saadaan Inkalle opetettua järkkärin salat ja sitten äitin videokamera pelaamaan :P