Noniin, ehkä mä nyt saan vihdoin tän blogin herätettyä henkiin. Mulla oli siis tossa viime kuukauden aikana ihan hirvee hässäkkä, kun nyt vihdoin ja viimein 3 vuoden jälkeen valmistuin parturi-kampaajaksi. Wuhuu, sillä vielä viikkoa ennemmin koulujen loppuja ei ollut tietoa, että valmistunko vai en. Onneksi valmistuin. Nyt olisi tarkoitus aloittaa heti työt, mutta ei niistä sen enempää ennen kuin asia etenee.
Tässä 1-2kk aikana on taas kerinnyt tapahtua ja mulla olisi todella paljon asioita, mitkä haluaisin teidän kanssa jakaa, mutta tässä nyt ainakin tärkeimmät. Mims aika pian edellisen postauksen jälkeen sai virustartunnan, joten se joutui olla viikon kokonaan seisonnassa ja se vähän hidasti etenemistä, mutta nyt ollaan saatu noin 3 viikkoa mennä ihan normaalisti. Pääasiassa viime aikaiseen liikutukseen on kuulunut kouluratsastus ja juoksutus, mutta ollaan myös parikin kertaa oltu maastossa ja nyt viime perjantaina päästiin hyppään pitkästä aikaa. Mims on nyt myös pari kertaa ihan omasta toimesta harjoitellut pystyyn hyppimisen saloja, mitä se ei ole koskaan aiemmin tehnyt. Ihmetyttää itseä, että mikä sillä on, kun ei koskaan ole hyppinyt pystyyn tai pukitellut. No huomenna se tullaan raspaamaan ja samalla katotaan onko sen suussa kaikki hyvin.
Mutta nyt ihan yleisesti Mimssin suunnitelmista loppukaudelle. Olis siis tarkoitus nyt starttailla ensin muutamat koulukisat ja sit hieman katsoa, kun valmennuksia ollaan saatu alle, että voiko sillä esteitä vielä kisoissa startata. Viime perjantaina päästiin kumminkin jo hyppäämään 80cm pystyä!! Oon ihan onnessani, koska en olis ikipäivänä uskonu, että se pystyy siihen enään tai, että sen jalat kestäis sitä. Ollaan muutenkin päästy menemään tosi hyviä radan pätkiä. Ja mikä parasta, mä pystyn ratsastaan Mimssillä ihan perus kolmipalalla, kun siis aiemmin tarvitsin kimblewickit ja välillä aina niilläkään en saanut hallitua sitä. Kai mekin ollaan tässä pikkuisen kehitytty.
Mims on myös saanut vihdoin aloittaa laidunkauden mun ystävän Moonan Kaapo hepan kanssa. Toimeen ne on tullut hyvin, mutta Kaapo varmaan kaipaisi enemmän leikkiseuraa, mutta Mims vanha 18v ei oikein enää ymmärrä mitä leikkiminen on ;) Pääasia, että Mims ei potki sitä eikä ole kokoajan kiljumas sille, niinkuin sillä yleensä on tapana :D
Lisäilen vielä pari kuvaa Mimsisstä ja pari videota meidän estehyppelyistä, kun kotiin pääsen.
Ensikertaan! Karo & Mims ♥